Valóság

Osuuskunta Valóság Todellisuus

Sziasztok!

Valóság-residenssiin ovat tervetulleita taiteilijat ja tutkijat. Haku residenssiin päättyy vuosittain 31. elokuuta. Valóság-residenssi sijaitsee Budapestissä taiteilijoiden ja nuorten aikuisten suosimassa Erszébetvárosin (VII) kaupunginosassa, joka tunnetaan museoistaan ja rauniobaareistaan. Kaupunginosa on osa 2. maailmansodan aikaista juutalaisghettoa, jonka maamerkkinä toimii Euroopan suurin synagoga. Tonava virtaa 20 minuutin kävelymatkan päässä ja viereiseen kaupunginpuistoon voi taivaltaa vaikkapa Unescon suojelukohdetta, Andrássyn paraatikatua pitkin. Residenssirakennuksessa asuu myös paikallisia taiteilijoita, jotka ovat tottuneita suomalaisiin residenssivieraisiin. Valóság-residenssissä on vieraillut jo yli 140 eri alojen taiteilijaa ja tutkijaa, ole sinä seuraava!
Tervetuloa! Üdvözöljük!

Keitä me olemme?

Osuuskunta Valóság koostuu taiteilijoista, tutkijoista ja kulttuurialan ammattilaisista. Osuuskunnan puheenjohtaja on kirjailija Armas Alvari. Jäsenistölle on aikojen saatossa muodostunut erityinen suhde Unkariin. Budapestin residenssi on perustettu 2011. Jäsenistö jakaa yhteisen näkemyksen lisääntyneestä tarpeesta kulttuurialan yrittäjyys-, kansainvälistymis- ja monikulttuuriosaamiselle.

Osuuskunta Valóságin tavoite

Osuuskunta Valóság edistää taiteilijoiden ja tutkijoiden toimintamahdollisuuksia Unkarissa ja tarjoaa pysyvän tarkkailuaseman ja  mahdollisuuden edistää demokratiaa. Osuuskunta Valóság tukee yhteistyösuunnitelmia myös FinnAgoran sekä muiden paikallisten toimijoiden kanssa.

Briefly In English

The Valóság cooperative consists of artists researchers and cultural professionals. The chairman of the cooperative is the author Armas Alvari. The Budapest Residence was acquired in 2011. Members share a common view of the increased need for entrepreneurship, internationalization and multicultural competence. 

Cooperative Valóság strives in all its activities to promote artists and researchers opportunities in Hungary, providing a permanent observation status and the opportunity to promote democracy in a politically changing climate. Cooperative Valóság also supports co-operation plans with FinnAgora and other local actors.

Residenssin Perustiedot

Valóság-residenssiin ovat tervetulleita taiteilijat ja tutkijat. Haku residenssiin päättyy vuosittain 31. elokuuta.

Unkarilainen paroni rakennutti talon palvelusväelleen vuonna 1803 ja näin ollen se on kaupunginosa Erszébetvárosin (VII) vanhimpia taloja. Toisen version mukaan talo on vasta 1900-luvun alusta ja sen on rakentanut silloinen valtiovarainministeri. Residenssi ei sovellu liikuntaesteisille. Talo itsessään on rauhallinen, vaikka liikennemelua on isossa kaupungissa. Huoneistoon kantautuvia kaupungin ääniä vaimentaa ikkunan kaihdin. Piha on kesäisin vehreä, orava viihtyy pihapuussa.

Huoneiston neljä metriä korkeassa olohuoneessa on Budapestille tyypillisesti makuuparvi. Parvella on vuodepaikka kahdelle. Lisäksi asunnossa on keittokomero, suihku–WC, eteinen, vaatehuone ja yhteisparveke. Olohuoneessa on levitettävä vuodesohva. Lisäksi on kaksi vieraspatjaa.

Residenssiin voi tulla perheen kanssa ilman ylimääräistä korvausta. Siivouksesta huolehtivat residenssiläiset itse. Mahdollisista korjaustarpeista tai puutteista on ilmoitettava välittömästi. Asunnossa on nettiyhteys.

Lähistöllä on pysäkit trollikoille 70 ja 78, ruokakauppoja, ravintoloita, levykauppa, apteekki, Unkarin taiteilijaseuran galleria ja viinikellari. Lähettyvillä on paljon museoita (mm. Terroritalo), teattereita ja paljon muuta.

Vartin kävelymatkan päässä on yksi maailman vanhimpia julkisia puistoja. Városligetissä on muun muassa sirkus, tivoli ja eläintarha. Siellä on myös Budapestin paras kylpylä Széchenyi, jonka kuumista lähteistä nautitaan taivasalla myös talvisin.

Residenssiä lähin metroasema on Kodály körönd, joka on Manner-Euroopan vanhimman metrolinjan (keltaisen) varrella Andrássy utcalla. Keletin rautatieasemalle asunnolta on kilometri. Junayhteydet vievät ympäri Eurooppaa. Lentokentälle on 20 kilometriä. Taksi sinne maksaa noin 12 000 forinttia. Kentälle menee myös bussi 100E (pikavuoro Deák Ferenc tériltä) ja 200E (sinisen metron päätepysäkiltä). Pienen henkilöauton voi parkkeerata ilmaiseksi residenssin sisäpihalle lukitun portin taakse, muuten parkkeeraus on kadulla tai maksullisilla parkkialueilla.

Valóság-residenssi on keskellä kaupunkia.

Hinnat

Residenssikaudet ovat 1–3 kuukauden pituisia. Käyttökorvauksen hinnat ovat huhti-syyskuussa 650 e/kk ja loka-maaliskuussa 550 e/kk. Lisäksi tulee avainpantti. Residenssivieras huolehtii omista ruoka-, materiaali-, vakuutus- ja matkakuluistaan. Osuuskunta Valóság Todellisuus ei ole matkanjärjestäjä.

Hakeminen

Haku on vuosittain 31.8. mennessä koskien seuraavaa kalenterivuotta. Residenssijaksoa haetaan Valóságin kotisivujen hakulomakkeella. Hakemukseen tulee liittää lyhyt työsuunnitelma ja ansioluettelo. Ilmoita hakemuksessa mikäli olet kiinnostunut myös muista kuin ensisijaisesti hakemastasi ajankohdasta.

FAQ

Valóság-residenssiä ylläpitää Osuuskunta Valóság Todellisuus., jonka Y-tunnus on 2663841-6. Osuuskunnan perustajajäseniä ovat kuvataiteilija Tellervo Viitaniemi, kirjailija Armas Alvari, hungarologi Petri Nurmi, valokuvaaja Jari Silomäki ja tuottaja Jarkko Kallio.

Osuuskunta Valóság Todellisuuus edistää taiteilijoiden ja tutkijoiden toimintamahdollisuuksia, kansainvälistä kulttuurivaihtoa ja demokratiaa sekä mahdollisuutta itsensä kehittämiseen ja ilmaisemiseen. Osuuskunta ei tavoittele voittoa.

1071 Budapest VII, Damjanich utca 5 I/3, Magyarország. 
VII on kaupunginosa Erzébetvárosin numero, I/3 tarkoittaa että kyseessä on toisen kerroksen kolmas asunto.

Residenssi on tarkoitettu taiteilijoille ja tutkijoille.

Painotamme valinnassa taiteellisen tai tieteellisen kauden aktiivisuutta.

Lyhyt ja realistinen työsuunnitelma! Teoksien kuvia ei tarvitse liittää hakemukseen. Ilmoita selkeästi ensisijaisesti ja toissijaisesti toivomasi kuukaudet.

Residenssikausi alkaa aina kuun ensimmäinen päivä ja päättyy kuun viimeisenä päivänä. Tämän vuoksi ei ole mahdollista saada residenssiä vaikkapa 15.2.–14.3.

Kesäkuukausia haetaan paljon. Pelaa korttisi oikein ja satsaa hakemuksessa talveen. Budapest on mainio talvikaupunki, jonka kylpylöissä ei tarvitse palella.

Valóság-residenssiin ovat perheenjäsenet tervetulleita. Majoitusoikeus on vain niillä, joista on sovittu etukäteen. Huom! Makuuparven pleksi-ikkuna ei kestä pikkulapsen törmäilyä. Parven portaiden kaide ja kirjahylly eivät ole kiipeilemistä varten.

Residenssi on 1h+kk+makuuparvi. Makuuparvella on pieni vaatehuone. Lisäksi on yhteisparveke.

Ilmoittaudu peruutuspaikoista kiinnostuneiden listalle. Lähetä viestiä osoitteeseen 
valosag.residenssi@gmail.com.

Hakemus

Haku on vuosittain 31.8. mennessä koskien seuraavaa kalenterivuotta.

    Enter their first name

    Enter their last name

    Enter their first name

    Enter their last name

    Enter their first name

    Enter their last name

    Osuuskunta Valóság Suomenlinna C 54 A 2,          00190 Helsinki

    Puhelin:              +358400421893

    S-posti: valosag.residenssi@gmail.com

    Y-tunnus:                            2663841-6

    • Osuuskunta Valosag Suomenlinna C 54 A 2, 00190 Helsinki
    • Puhelin: +358400421893
    • S-posti: valosag.residenssi@gmail.com
    • Y-tunnus: 2663841-6
    • Privacy Policy